Kehitysyhteistyöleikkausten vastustajat kerääntyivät Katajanokalle

9.9.2015

Yli tuhat ihmistä osoitti tiistaiaamuna 8.9. mieltään kehitysyhteistyön puolesta Helsingissä. Tempauksen lopuksi mielenosoittajat vetivät paperipussit päähänsä osoittaakseen, että Suomen luistaminen globaalista vastuunkannosta hävettää.

"Vastustamme hallituksen kaavailemia rajuja leikkauksia kehitysyhteistyöhön. Suunnitellut leikkaukset kehitysyhteistyömäärärahoihin ovat kohtuuttoman rajut ja uhkaavat halvaannuttaa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun." Tämän viestin halusi yli 41 000 vetoomuksen allekirjoittanutta suomalaista välittää päättäjille ennen huomenna alkavaa budjettiriihtä. Vetoomus luovutettiin kehitysministeri Lenita Toivakalle Me välitämme -mielenilmauksen yhteydessä.

Suomen hallitus aikoo leikata noin puolet varsinaiseen kehitysyhteistyöhön suunnatuista varoista ensi vuoden alussa. Ilman porrastusta toteutettavien, nopeiden leikkausten takia hankkeita joudutaan ajamaan alas hallitsemattomasti, mikä jättää sadattuhannet kehitysmaiden ihmiset tyhjän päälle.

Me välitämme -mielenilmauksen järjesti kehitysjärjestöjen kattojärjestö Kepa ry yhdessä jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaneidensa kanssa.